torstai 15. huhtikuuta 2010

muleli lauleli


Meteorologit yrittivät illalla juksata väittäen, että torstai (15.4.) aamulla sataa taivaalta vettä. Kuvasta voi päätellä satoiko. Ehkä huomiselle luvattu Islannista saapuva tuhkasade osuu sitten paremmin kohdalle. Närpiön Stånggrundin staijikalliolla saa edelleen katsella jäistä maisemaa, josta kauempaa löytyy kuitenkin jo sulaa vettä. Muutto oli suhteellisen vaisua vaikkakin ynnäsimme reilu tonni haahkoja, mutta ei vieläkään kevään ekaa spectaa. Ruotsista saapui pari pottia metsureita. Kyhmyjoutsenilla oli myös oivaa menoa havaittavissa, myöhään ovat liikkeellä nekin.

Stånggrundissa pääsee usein nauttimaan hienosta merimuutosta. Pikkulintujen ystäville paikka ei ole niinkään mainio ainakaan jos tahtoo massoja laskea. Kuvan järri laskeutui hetkeksi näytille aamun ainoana lajinsa edustajana.
Kaskisten kalasatamassa oli jo kunnolla sulaa vettä, joka ulottui Sälgrundin eteläkärjen edustalle. Paikallisia haahkoja summattiin muutama sata.

Kaskisten vakio mustaleppälintu oli myös saapunut silmää hivelevään maastoonsa. Lintu lauloi kuvan vasemmassa reunassa sijaitsevan hallin räystäällä kivitaskun säestäessä taustalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti