keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Kevään alkua Siipyyn lintutornilla

Siipyyn lintutorni on valmiina kevätmuuton vilkkaisiin päiviin. Mantereella maisema on vielä valkoisen lumikerroksen alla, mutta meri on jäätön lintutornin edustalla. Vain rannoilla on olemattomat jäävyöhykkeet. Sisälahdilla jäätä on vielä enemmän.



Maaliskuun puolivälissä kevätmuutto ottaa ensi askeliaan. Myöhään aamupäivällä tornille saapuva retkeilijä pääsee näkemään vielä vilkasta lokkimuuttoa, jossa pääosassa ovat harmaalokit.

Vesilinnut eivät ole juuri talvesta lisääntyneet: muutama telkkä, isokoskelo ja tukkakoskelo lentelevät vaihteleviin suuntiin. Kolme tukkasotkaa ja pieni merimetsoparvi sekä muutama töyhtöhyyppä ovat selviä muuttajia.

Isommista linnuista pohjoiseen matkaa muutama laulujoutsen sekä kevään ensimmäinen metsähanhi ja kanadanhanhi. Merihanhia on liikkeellä hieman useampi. Merikotkien eri ikäluokat ovat monipuolisesti esillä lintujen lentäessä pääosin pohjoiseen.








Lähipuissa huutelevat kevättä varikset ja tiaiset. Kauempana mantereella soidintaa korppipari. Kevät etenee vielä verkkaisesti, mutta vilkastuu päivä päivältä.