Pitkästä aikaa itsenäisyyspäivä sattui sopivasti perjantaille, joten oli mukava lähteä viettämään pidennettyä viikonloppua Suupohjaan. Suupohjan talvirallit eivät yleensä ole olleet kovinkaan suosittuja jos sitä mitataan osallistuvien joukkueiden määrällä, mutta nyt saattoi odotella hieman parempaa myös sille saralle.
|
Sanna varmistaa allimääritystäni aamun ensivaloilla. |
Aamulla startattiin Sannan kanssa vielä hieman hämärässä kohti rannikkoa. Kaskinen ja tarvittaessa Närpiö olivat alueet mistä sopiva lajimäärä voittoon pitäisi löytyä. Piolahdelle saavuttaessa oli vielä kovasti hämärää, joten siinä oli aikaa miettiä tarkemmin reittiä. Valon antaessa myöden oli ensimmäinen laji listalla - kyhmyjoutsen malttoi nostaa päätään siiven alta jatkaen taas torkkujaan. Alli sukelteli knöölin vierellä, urpiaiset ääntelivät ja isokoskeloparvi lensi yli. Rallilistaus sai mukavan alun.
Piolahden ruovikosta ei kuultu pajusirkkuja tai timaleita. Merilokki sentään seisoi jäällä. Kylältä irtosi muutama peruslaji mukaan. Kohti Kaskista ajellessa ajattelin, että suojaisa Ståbackafjärden on varmaan jo jäässä eli uivelot saa unohtaa. Nopea pysähtyminen siltojen sulkupadolla antoi toisen päivän ässälajeista tukkasotkan muodossa. Listaan myös mm. merikotka ja sinisorsa. Kaskisten eteläkärjestä oli tarkoitus repiä merilajit, mutta listaan ei tullut kuin polunvarren puukiipijä ja kärjestä kalalokki. Näkyvyys oli heikko pienen lumipyryn vuoksi. Närpiön keikka vaikutti siis olevan edessä.
|
Pikku-uikku yllätti rallaajat Kaskisissa. |
Kalasatamassa nautimme ekat kahvit samalla isolokkia odotellen, mutta odotus oli yllättäen turha vain korppi lensi listalle. Seuraavaksi MB:n altaille vaikkei sieltä mitään ihmeellistä voinut odottaa vesistöjen ollessa pääosin vielä sulia. Kävelin rantaan ja näin, kun jokin mulahti vedessä, kalaksi sitä epäilin kunnes pintaan nousi yllättäen komia pikku-uikku. Harvoin pääsee niin nätisti näyttäytyvää puikkua ihailemaan, Sanna sai myös eliksen. Ei niin totisessa rallihengessä soitin Jussille linnusta, koska tiesin hänen samoille seuduille tulevan rallaamaan. Oli kuulemma juuri Ståbackafjärdenillä ihailemassa uiveloa. Ääh! Siellä täytyy siis vielä käydä.
Altaiden tienvarresta löytyi vielä kuusitintti ja hippiäinen joten ihan turha visiitti ei ollut. Kaskisten keskustasta löytyi helposti mustarastas, molemmat varpuset ja bonuksena tilhiparvi. Pulut olivat liian nopeita, että molemmat olisivat ne nähneet. Pulut saa hoidettua Närpiön keskustasta ajattelin, joten niitä emme enempää murehtineet.
|
Ståbackafjärdenillä uivelon lisäksi pulikoi kuvan alli. |
Ståbackafjärdenin koukkaus toi muutaman lisäkilomertin ja muutoksen reittiin. Uivelo löytyi helposti. Myös alli oli ilmestynyt paikalle, taisi laji jäädä uupumaan Jussin listalta. Ajo Bäcklidenin kautta Närpiöön tuotti mm. pyrstötiaisen, tiklin ja närhen, joita emme rallissa toiste nähneet. Reitinmuutos saattoi siis olla ihan järkevä.
Teboililta haetun elismunkin jälkeen Närpiön Kirkkomäelle hakkijahtiin, mutta tuloksetta. Pulut piti hoitaa, mutta en kyllä oikeastaan tiennyt missä niitä pitäisi kaupungissa olla. Päätin, että hoidetaan lopuksi Teuvan asemalta, se on varma paikka.
Nämpnäsin kylältä hoitui punatulkku vauhdista ja varpushaukka samaten. Kalasatamassa pelotti staijata vinhasti pyörivän myllyn alla, mutta lajistoon saatiin onneksi telkkä ja mustalintu. Pois ajaessa lähti naaras kanahaukka männystä lentoon, kaksi accipiteriä on aina kovaa settiä rallissa.
Nopeasti kohti Teuvaa tosin pienen koukkaksen kera Viitistä jossa aiemmin syksyllä olin nähnyt ison teeriparven. Teeret löytyivät nopeasti. Tattarin pelloilta voisi yhyttää isolepinkäisen, käytiin toteamassa tyhjäksi ja samalla liukasteltiin peilijäisellä tiellä autolla.
Ensimmäinen aseman tutkailu ei puluja näyttänyt, täytyi käydä siis etsimässä yllättäen myös puutelistan töyhtötinttiä. Tinttiä ei löytynyt ja valo alkoi käydä vähiin. Turkinpuluja ei yhdellä kylän ympäriajolla näkynyt joten ne sai unohtaa, ehkä olen myös jo kasvanut ohi moisesta toiminnasta. Asemalta ei puluja löytynyt edelleenkää, joten nekin piti unohtaa. Onneksi faasaani vielä näyttäytyi Komsissa ja ralli oli siinä. Tunti kotona istuskelun jälkeen menin laskemaan lippua, muutama vihellys ja varpuspöllö oli heti vastailemassa pihakuusen latvassa, onneksi Sanna oli lipunlaskuapurina niin viimeinen pinna irtosi vielä reilusti ennen kuutta.
Voitto irtosi lopulta 40 lajilla ja varpuspöllöstä saatiin päivän toinen ässä.
Tulokset (ässät suluissa)
1. 40 lajia - TLe, SPo (varpuspöllö, tukkasotka)
2. 38 lajia - JKo (ruokki, lapasotka, haahka, merimetso, kaakkuri, tundraurpiainen)
3. 38 lajia - JKe (turkinkyyhky)
4. 21 lajia - KO, PRu (hemppo)
5. 21 lajia - KTS, VJä, JPi (-)
5. 21 lajia - JMi, SMi (-)
7. 20 lajia - JRi (vihervarpunen)
8. 16 lajia - PSl (nokkavarpunen, peippo)
9. 15 lajia - KHi (-)