sunnuntai 3. tammikuuta 2010

Uusivuosi, uudet kujeet /pinnat.

Pienen tauon jälkeen taasen päivitystä tännekin. Itsenäisyyspäivänä ja 1.1 kamera oli turvallisesti kotona joten blogipäivitykset olisivat olleet kuivaa luettavaa. Nyt kuitenkin on kamera sattui mukaan ja tuli joitain kuviakin otettua.

Muutamassa osittain auringonkukkaa kasvavassa pellossa oli isoja keltasirkku parvia. Suurimmassa vähintään 500 sirkkua. Lisäksi lähiympäristössä oli muita pienempiä parvia joten määrä oli huomattavasti suurempi.

Sirkkujen seasta löytyi pikkuvarpusia(myös kuvassa)ja viherpeippoja. Joulunalla 23. päivä parvesta kuului myös vuorihempon ääntä. Yrityksistä huolimatta hemppoa ei löytynyt. Joten ei siitä enempää.

Pakkasten paukuttua ja lumipeitteen kasvettua keltasirkkujen määrä oli pudonnut. Nyt (3.1) enää jonkin verran yli 100 yksilöä. Paikalle kuitenkin oli tullut punatulkkuja. Jotka ovat olleet lähes kadoksissa tai ainakin määrät ovat pudonneet.



Myös valoilmiö ilmestyi pakkaspäivään. Sivuauringot näkyivät komeasti ja kaukoputkesta sai kätevän suojan peittämään auringon. Myös hienoista pilaria oli havaittavissa auringon päällä.

Hiljainen talvi on kuitenkin edessä. Ei marjoja, myyriä vähän, maalla lumipeite ja merellä jääpeite, vähentävät lintulajistoa huomattavasti edellisiin vuosiin verrattuna. Voisi jopa sanoa että tästä on ihka oikea talvi tulossa.