keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

suksin suolle

Tiistai 16.3.

Hankikelit ovat suosineet viime päivinä hiihtoväkeä ja myös itse kaivoin ensimmäistä kertaa tänä talvena Virolaiset laatu Visut varastosta käyttöön. Kalasääksen tekopesäpuiden etsimiseen on nyt kelit mitä parhaat ja niitä lähdin etsimään Närpiöstä.

Latumallin sukset eivät ehkä maastossa ole parhaimmillaan, mutta hangen kestäessä niillä kiertää sekatyylillä suon nopeasti ja vaivattomasti.


Pieni suomänty voi olla kokoonsa nähden jo varsin iäkäs. Tekopesämäntyehdokkaita löytyi muutama, mutta mitään kunnon tasalatvaa ei suolla kasvanut. Korpit kisailivat reunametsässä tuoden hitusen elämää hiljaiselle nevalle.

Suon reunametsikössä oli juossut näätä.


Reippailun jälkeen poikkesin vielä Närpiön Almängsforsilla, missä oli sulaa vielä reilusti jäljellä.


Myös karoja oli paikalla kaksin kappalein. Maaliskuun aurinkoisina päivinä on hyvä mahdollisuus kuunnella karan laulua ennen kuin linnut lähtevät takaisin pohjoista kohden. Nytkin toinen lintu lauloi välillä innokkaasti sukellustensa välissä toisen tyytyessä vain lentopyrähdyksiin tirskautusten kera. Alla olevassa pätkässä kara tekee pikaisen sukelluksen...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti