lauantai 16. maaliskuuta 2013

Uuden tornin sisäänajoa Kaskisissa


Kuulin perjantaina Rollilta että Kaskisiin olisi tullut lintutorni. Puiden latvojen yläpuolelle nouseva tukeva torni. Tämä kuulosti todella lupaavalta. Rollin itse päästyä paikalle oli hän todennut tornin olevan heiluva ja siinä on katto. Mutta näkyvyyttä tornista on.

Tornille tullessa torni näyttää tukevalta. Mutta toisella puolella näkyy ettei tornissa ole laisinkaan  vinotukia.
Ja tämän huomaa tornissa ollessa, torni heiluu jokaisesta liikkeestä.



Näkyvyyttä tornista kuitenkin on. Kattokin on korkealla ja räystäät ovat lyhyet joten taivaalle näkee suhkot korkealle.


paras näkyvyys on koilliseen,

ja itään josta syksyiset kurkiparvet tulevat näkymään hyvin. Myös keväinen hanhien muutto tulee näkymään loistavasti torniin.


Mutta merelle tilanne on toinen. Etelään katsottuna Kaskisten saari jatkuu eikä vettä näy lainkaan.



Meri näkyy selkeiten lounaassa. Sälgrundin ja Eskön välinen salmi josta irtoaa merimuuttoa, mutta sektori on todella kapea. Lisäksi sektorissa on kasvihuoneet ja tie.


Ja näkymä itään ei nyt ole sekään luonnon läheinen. Metsäbotnian raato ja kännykkämasto luovat nuotitukseen omia huuto pisteitä. Mutta muleli* varmaan irtoaa jostain tehtaan osasta.


Itse kaupungin keskusta löytyy lähinnä kuvan keskellä olevasta kirkosta.


Näkötorni on mielenkiintoisella paikalla. Ajatellen syksyistä pikkulintu- ja kurkimuuttoa. Pikkulintujen kevätmuutto tuskin osuu torniin. Isojenlintujen- ja petomuutto näkyy, mutta kaukaa. Summat tulevat olemaan isoja, mutta iso osa linnuista menee kaukana. Teiden ja tehtaiden melu on myös sen verran voimakasta että ääniä tulee peittymään.


Ristikkäs tukien puute tekee sen, ettei tornissa viihdy tuulella eikä isolla porukalla. Tornissa heiluessani tuli mieleen tuleeko torni kiertymään kuten korkkiruuvi. Torniin pitäisi saada kunnolliset ristituet. Tällä saataisiin tornia turvallisemman tuntuiseksi, ja käyttövuosia runsaasti lisää.

*mustaleppälintu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti