Perjantaiaamu (20.2.) valkeni aurinkoisena joten maastoon oli pakko päästä. Helkama Oiva on oiva menopeli ekopinnajahdissa, joten eikun sarvista kiinni ja baanalle. Oikeastaan oli tarkoitus ajaa vain kilometrin päähän, Kukkaron joenrantalepikkoa komppaamaan. Sieltä on vasetiruokinnallekkin vain vajaa kilsa matkaa.
Perille päästyäni kuulen heti voimakasta tikan naputtelua. Perus käppärin uskoin sen olevan, mutta kiikariin linnun saatuani paljastui se heti valkoselkätikaksi mikä kaiveli kuivaa leppää kuoren paloja maahan nakellen. Soitto JJ:lle, jotta hänkin linnun Teuvalla olon pääsisi todistamaan, toista mahdollisuutta voi nimittäin saada kyllä odotella. Kanahaukan ylilento ja junan ohiajo ei lintuja liiemmin säikäyttänyt. Upeassa valossa runkoa vasten kyyhöttänyt tikkaihme on hyvä todiste taas siitä, että kamera kannattaa jättää aina kotiin jos tahtoo nähdä jotain parempaa. Itse olen ainakin todistanut asian moneen otteeseen.
Tikka liikkui yhdessä käpytikan kanssa, eikä niillä tuntunut olevan toisiaan vastaa mitään kapinaa. Liekö luvassa sekapesintä. Samassa puussa ruokaa etsivät linnut onnistui myös paikalle ehtinyt JJ nähdä. Lintua ihaillessamme löysin jaloistani kuolleen koskikaran. Liekö kuukahtanut nälkään vai oliko lentänyt päin kivisiltaa tai sillan yli ajanutta autoa.
Vaseti siirtyi käpytikan perässä kauemmas jokirantaan. Kauniin ilman innoittamana rämmin lumessa perään. Joen jää kesti onneksi, vaikka jään alta kuului veden lorina. Hangesta oli jäljistä päätelleen ilmeinen helmipöllö yrittänyt saada purtavaa.
Löysin paikan jossa liikkui useampi tikka. Kolme käpytikkaa ja vaseti ääntelivät siihen malliin ettei enään oltu niin sopuisasti kuin ennemmin. Tikat innoistuvat auringon paisteessa rummuttamaan, eikä vain käpytikka vaan myös vaseti, joka pärräytti muutaamaan otteeseen kuivaan haavan oksaan. Leppoista kerrassaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti